Etusivu » Genevestä Teiskoon

Genevestä Teiskoon

Kirjoittaja | 16.01.2021 | Blogi, Etusivulla

Teiskon ja Aitolahden alueet ovat positiivisesti erilaista Tamperetta. Jo 80-luvun lopulta asti minulla on ollut mahdollisuus tutustua Teiskon ja Aitolahden alueisiin. Vanhempani ostivat tuolloin vanhan pienen talon kesämökiksi Paarlahden pohjoisrannalta, jossa aikaa vietettiin lähinnä kesäaikaan. Nykyisin käyn keskustassa vain lyhyesti asioimassa. Muutoin työskentelen ja vietän kaiken aikani Teiskossa. Tosin lähes päivittäin tulee käytyä Aitolahden Teboililla vähintään kahvilla. Teiskoon minä palasin Genevestä – muutos oli iso mutta positiivinen.

Alue on vahvasti luonnon keskellä ja täältä löytyy kuitenkin vahvaa yhteisöllisyyttä sekä ennen kaikkea paljon erilaista monipuolista yrittäjyyttä. Maa- ja metsätalous on monelle merkittävää yritystoimintaa, mutta lisäksi erilaisia palvelualan yrityksiä löytyy paljon.

Tampereen pitää huolehtia myös sen pohjoisista kaupunginosistaan. Koulut ja päiväkodit ovat alueelle tärkeitä ja siksi on oleellista, että alueelle kaavoitetaan riittävästi uutta asumista, jotta nämä ja muut palvelut myös säilyvät alueella. Teiskosta ja Aitolahdesta ei saa tehdä vain keskustassa asuvien ulkoilualuetta, jossa vain muutama ihminen asuu ja yrittää.

Alueen joukkoliikenteestä ja teiden kunnosta pitää huolehtia, mutta erityisesti tällä alueella täytyy huomioida, että suurimmalle osalle oma auto on ainoa järkevä kulkumuoto. Suuri osa palveluista on Tampereen keskustassa ja sinne on monesti pitkä matka sekä kilometreissä että kulutetussa ajassa.  Keskustaan pitää päästä myös omalla autolla.

P-Hämpin parkki on hyvä positiivinen esimerkki siitä, miten voidaan mahdollistaa Teiskostakin joustava asiointi Tampereen keskustassa. Vaikka työskentelen Teiskon eteläosassa, niin lyhyimmilläänkin vaikkapa Kauppahallissa käyntiin pelkkien matkojen osalta kuluu noin 80 kilometriä, johon kuluu helposti puolitoista tuntia. Tähän keskustassa asiointiin en ainakaan itse lisäisi liityntäparkkia ja joukkoliikennettä.  Kannatan kuitenkin lämpimästi ratikkaa, lähijunaliikennettä ja onnikoita, joilla pitää pystyä pitämään korkea palvelutaso. Ilmaisen liityntäparkin ja ratikan yhdistelmä toimii minullekin, jos olen menossa esimerkiksi päiväksi pariksi Helsinkiin työmatkalle tai jos tulisin päiväksi Tampereen keskustaan töihin.

Tampereen on turvattava myös Aitolahden ja Teiskon omaleimaisen alueen kehittyminen samaan aikaan kun keskusta-alueita kehitettään voimakkaasti – niin kuin pitääkin.